Edellisestä postauksesta on kulunut taas aivan luvattoman kauan aikaa. Sekä kameraan, että kännykkään on taltioitunut tällä välin otoksia väsäyksistäni.
Tähän kukkaiseen onnittelukorttiin on käytetty kaappien kätköistä Tiimarin mustapohjaista kuviopaperia, kertakäyttöpöytäliinaa sekä pääasiassa värillistä kopiopaperia. Vihreät lehdet ovat Tiimarin scräppäys-paperia ja kukkien keskustat jotain kiiltävää, foliomaista paperia (mistä lie kaappiin kantautunut).
Kukan kaavan olen aikoinani jostain netin syövereistä etsinyt Daisy-kukan nimellä. Tämän mallista kukkaa olen käyttänyt paljon korteissani lisäilmettä antamaan. Tällä kertaa reunustin osia mustalla tussilla, jotta erottuisi paremmin taustasta.
Ja vaikka tuo violetti kukka ei mieleen heti kevättä tuokaan, keväiselle syntymäpäiväsankarille tällä kortilla onnittelut lähtivät. Myös sisäpuolelle käytin tuota kukallista paperia ilmettä tuomaan. Suikaleet ovat erilevyiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti