Sunnuntain ratoksi jumiuduttiin Pirpanan kanssa ompelukoneelle (vaikka sää olisi ollut mitä mainioin laskiaismäkeen). Leikkuupöydälle pääsi Lasten Metsolan punainen Hippikukka, vaikka yksivuotias Pirpana puistelikin päätään, kun kyselin tulisiko kankaasta hyvät housut. Kyllä muuten katseli lapsi silmät suurina ompelukoneen touhuja. Ei tähän asti olekaan päässyt vielä äidin mukaan näihin touhuihin. Nytkin piti nuppineuloja piilotella kovasti ja lopuksi oli melkoinen määrä lankarullia siivottavana. Mutta hyvin yhteistyö sujui, joten eiköhän me tytöt oteta tämä pian uudestaan. Varsinkin, kun....
... uusille housuille olisi suuri tarve. Siksikin näiden housujen suuren suuri lopputulos hienoisesti harmittaa. Housuista tuli muuten mainiot, mutta ne ovat sopivat ehkä kahden vuoden kuluttua. Sinänsä omituista, että käytin pohjana samaa kaavaa, kuin aiemmissa vihreissä housuissa (Ottobre 6/2009 haalarista pätkäisty). Viimeksi lopputulos oli liian kapea, joten tein nyt housut leikaten myös saumanvarat ja leventäen lahkeita resorin kanssa hyvin pussittavaksi. Mitattiin vielä vyötäröä ja nilkan ympärystäkin, jotta resoreistakin tulisi sopivat (ja muistin jopa ottaa venymisvaraakin pois mittatuloksesta). Ja silti...
Housut pysyvät juuri ja juuri ylhäällä ja lahkeissa on ehkä 10 senttiä ylimääräistä pituutta. Ja kun pieni perfektionisti olen, kerron myös, että hieman häiritsee omaa silmää etukappaleiden yhdistymiskohdan kukan puolikkaat. Ei olisi ollut suuri vaiva kohdistaa kankaita niin, että kappaleet olisivat yhdistyneet punaisesta kohdasta. Luulen ainakin, että olisi voinut olla mahdollista.
2 kommenttia:
No ei noi nyt ihan hirmu isot ole. Ja minä en olis kiinnittänyt huomiota edes oleviin kukkiin ilman mainintaa :)
Mä kans välil isontelen hiukan reilulla kädel :D, vaik lastenkaavoissahan jo 1/2cm levennys saattaa muuttaa koon yhtä isommaksi.
Ja eiks se ole parempi hiukan liian iso entä ku pieni?! :)
Kiva kun kommeentoit blogissani niin löysin tänne! Ihana housut nuo ovat ja niin kun Sani jo sanoi, parempi isot kuin pienet. Voithan lyhentää hieman, jos heti tarvitsette käyttöön tai sitten kaappiin odottelemaan =).
Lähetä kommentti