Loppukesästä tätä kangasta varten piirretystä haalarihousujen kaavasta (Ottobre 6/2009) pätkästiin yläosa pois ja koon 80 kaava ilman saumanvaroja muotoitui housuiksi.
Tämä laiskuus kaavan etsintään kostautui ja en muistanut muotoilla etupuolta takaosaa matalammaksi vyötäröltä. Joustofroteen purkaminen ei ole hauskaa puuhaa, voin kertoa. Pieni perfektionisti minussa ei voinut kuitenkaan jättää vyötärölle niin pahaa pussitusta, joten purkuun meni. Kaiken lisäksi kaavaan olisi kannattanut kuitenkin jättää ne saumanvarat. Hieman liian tiukat puettavat housuista tuli.
Oikein päin pukemista helpottamaan siksakkasin eteen pienen sydämen. Alkeellisen aplikoinnin kohteena sama ruutujoustis nurjapuoli ylöspäin. Enkä laiskuuttani laittanut tukikangasta väliin. Epätarkka lähikuva vielä yksityiskohdasta.
Näille housuille ja kuvan bodyllekin kävi viikonloppuna hassusti. Olimme syömässä mummolassa ennenaikaista laskiaissunnuntain hernesoppaa (väärän vuoden kalenteri opasti papan sopan keittoon kuukautta etuajassa). Pirpana ei suinkaan kaatanut hernekeittoa housuille, vaan harrasti hieman piirtämistä papan kanssa. Nyt on sitten sekä housut että paita tussissa tai muussa kynänjäljessä. Saa nähdä saanko puhtaaksi.
P.S. On muuten hyvin haastavaa kuvata yksivuotiasta, joka ei vielä pysy ilman tukea pystyssä tarpeeksi kauaa ja on vielä lisäksi aivan liian kiinnostunut teknisistä vempeleistä kuten kamerasta ja kännykästä. Ei riitä äidillä aika tarkentamiseen ja sommitteluun. Räps vaan. Ja uudelleen räps. Saldona kymmenittäin epätarkkoja ja tärähtäneitä kuvia. Hälyttävää oli, kun kameran paras otos oli 4-vuotiaan kummipojan ottama. Hyvä minä.
1 kommentti:
Hey, I know the feeling (lapsen ottamat kuvat parempia kuin omat..)! Mutta minä olen korjannut tilanteen sillä, etten enää nykyistä kameraa anna lapsukaisen käsiin ;).
Lähetä kommentti