perjantai 15. huhtikuuta 2011

Retrohenkinen ankka

Jokin ankoissa viehättää minua. Erityisesti siinä perinteisessä kylpyankka-mallissa. Näin jossain blogissa ankan aplikoituna housun lahkeeseen (yritin löytää linkiksi, mutta enpä enää tietenkään löytänyt). Aplikointia olisi tarkoitus harjoitella, joten ankan kuvakin saattais työlistalla olla. Siihen voisi käyttää mallina vaikka tähän korttiin päätynyttä hahmotelmaa.

Ankka pääsi korttiin retrohenkisen pallokuvioisen paperin ja oranssisen origamipaperin kanssa. Ääriviivoja piirtelin mustalla tussilla vasta liimauksen jälkeen ja se oli hieman liian haastavaa hommaa. Meinasi tulla sutta ja sekundaa. Kelpuutan lopputuloksen kuitenkin ja luulen, että tämä kortti päätyy vauvaonnittelukortiksi ystävän lapselle. En ole ikävä kyllä vieläkään päässyt vauvaa katsomaan, vaikka lapsen syntymästä on jo yli kolme kuukautta. Aina on jotain sairastelua ja terveinä hetkinä muuta tekemistä kuin kyläily.

Värikästä syntymäpäivää

Korttien esittely jatkuu. Tällä kortilla toivotettiin syntymäpäiväonnittelut 3-vuotiaalle.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Sininen pyykkipäivä

Vauvaonnittelukorttia kaivattiin jälleen. Tällä kertaa poikavauvalle. Ei oikein mielikuvitus laukannut, joten tein pyykkipäiväkortista sinisen version. Eihän tämä tietenkään samanlainen ole millään tavalla. Kahta samanlaista korttia tuskin osaisinkaan tehdä, vaikka yrittäisinkin.


Ei niin keväisiä kukkasia

Edellisestä postauksesta on kulunut taas aivan luvattoman kauan aikaa. Sekä kameraan, että kännykkään on taltioitunut tällä välin otoksia väsäyksistäni.

Tähän kukkaiseen onnittelukorttiin on käytetty kaappien kätköistä Tiimarin mustapohjaista kuviopaperia, kertakäyttöpöytäliinaa sekä pääasiassa värillistä kopiopaperia. Vihreät lehdet ovat Tiimarin scräppäys-paperia ja kukkien keskustat jotain kiiltävää, foliomaista paperia (mistä lie kaappiin kantautunut).
Kukan kaavan olen aikoinani jostain netin syövereistä etsinyt Daisy-kukan nimellä.  Tämän mallista kukkaa olen käyttänyt paljon korteissani lisäilmettä antamaan. Tällä kertaa reunustin osia mustalla tussilla, jotta erottuisi paremmin taustasta.


Ja vaikka tuo violetti kukka ei mieleen heti kevättä tuokaan, keväiselle syntymäpäiväsankarille tällä kortilla onnittelut lähtivät. Myös sisäpuolelle käytin tuota kukallista paperia ilmettä tuomaan. Suikaleet ovat erilevyiset.