torstai 12. huhtikuuta 2012

Muovin ompelua

Törmäsin netissä sattumalta vinkkiin, jossa muovipusseista oli ommeltu säilytyskoreja tai -pussukoita. Minulla neulomukset lojuvat aina olohuoneessa pitkin poikin ja uusimmalle villitykselleni kaipasin jotain siistimpää säilytys/kuljetusratkaisua kuin tavallinen muovipussi.


Minun perus-Evani ompeli kyllä muovipussiakin. Evalla on vaan tullut taipumukseksi säädellä itse tikin pituutta ja nytkin vaikka tikin pituus oli pisimmällä säädöllä, välillä tuli sellaista minitikkiä että pelkäsin jo Evan rei´ittävän tekeleen. Suurta vahinkoahan siitäkään ei toki olisi tullut, onhan kyse sentään vaan muovipusseista ja tämäkin kokeilu oli vain hetken päähänpisto. Siksi esim. lankojakaan ei ole jaksettu alkaa vaihtamaan, vaan pussit on ommeltu ihan vaan valkoisella.


Suurempaan, eli tähän marimekko-kuosiseen pussiin tein myös taskun, jonne sujahtaa kivasti virkkuukoukku, sakset ja neulat. Puikoille tämä tasku on liian pieni.
Ei nämä muoviset pussukat kovin nättejä ole olohuoneen koristeena, joten jossain vaiheessa taidan ommella vastaavat kankaisina.

Ja tässä on se syy, miksi koko hommaan ryhdyin. Uusin addiktioni on Afrikkalaiset kukat. Olen aikoja sitten tulostanut ohjeen Ruttunutun innoittamana Käspaikan sivuilta. Mutta koska olen ihan surkea virkkaamaan, en ole aiemmin saanut aloitettua kukkien tekoa. Nyt pari viikkoa sitten vihdoin aloitin ja koukutuin heti.Näistä pitäisi jonakin päivänä saada yhdistettyä torkkupeitto.

Sattuipa myös sitten niin, että viime viikolla tuli Suuri Käsityö-lehti, jossa myös oli tämä samainen Afrikkalainen kukka torkkupeiton aiheena. Jos tuo lehti olisi tullut jo viikkoa aiemmin, olisin varmaan valinnut kukkien värimaailman toisin. Sen verran kivan raikkaat olivat värin lehden torkkupeitossa, jossa kukissa oli sekä sisus, että uloin pylväskerros samaa valkoista väriä.
Tässä punaisessa pussissa säilyy siis lankakerät, virkkuukoukku ja sakset sekä ohje, jota en onneksi enää edes tarvitse. Valmiit kukat laitan sitten tuohon suurempaan pussukkaan, jossa kyllä on vielä toistaiseksi muutakin käsityötä tilaa viemässä.

Pirpana on ihan ihastunut tähän punaiseen pussukkaan ja sen sisältöön. Kulkee välillä pussi kädessä laulellen: Kuka voittaa, kuka voittaa. Kun vastaan siihen Äiti, saan palkinnoksi pussista pienen kerän lankaa. Pirpana myös rullailee lankoja kerälle tai ainakin yrittää. Isukki katsoo tätä touhua toisinaan hieman tuskaisen näköisenä ja pelkää kait Pirpanan tekevät pahuuksia tai ainakin suunnattoman sotkun. Mutta minua ei haittaa vaikka noilla leikkiikin. Jos lapsi on langoista kiinnostunut, niin äiti mielellään kerää muutaman lankakerän lattialta leikin päätyttyä.

2 kommenttia:

*marjuska* kirjoitti...

Tää olikin mulle ihan uus juttu. Täytyykin kokeilla itsekin. Jotain kivoja pusseja mulla oliskin tuolla jemmassa...

Neiti R kirjoitti...

Mulle kans ihan uutta! Pitänee kokeilla, kiitti vinkistä!