tiistai 23. marraskuuta 2010

Aurinkoinen mekko

Näin marraskuussa ei ulkona paljon aurinkoa näy, ainakaan jos valoisan ajan viettää sisällä toimistossa. Kesän muisteloissa Pirpanalle valmistui aurinkoinen mekko Metsolan SunDay joustofroteesta, joka on ostettu silloin joskus, kun oli vielä lämmintä ja valoisaa. Kankaasta piti tulla haalarihousut, mutta kuinka ollakaan, onnistuin ostamaan kangasta n. 20 cm liian vähän. Pähkäilin ääneen kankaan tarvetta housuihin, mutten hoksannut mainita tekeväni haalarihousuja. Niinpä myyjä opasti 60cm riittävän 80 senttisiin housuihin.





Noinkin yksinkertaisen mekon ompelu oli melkoisen työlästä. Huolittelut oli tarkoitus tehdä keltaisesta joustofroteesta, mutta kolmen purkamisen jälkeen luovutin ja mietin asiaa viikon. Todennäköisesti joustofrotee oli liian paksua huolittelukaitaleeksi. Niinpä päädyin trikooseen. Väri ei ihan täsmää aurinkojen keltaiseen.
Eikä huolittelu muutenkaan ottanut onnistuakseen kunnolla. Myös helma "liestyi" jotenkin omituisesti. Lieneekö langat olleet liian kireällä tai pisto liian tiheällä. Kyllästyin loputtomaan purkamiseen ja halusin mekon jo käyttöön. Niinpä päätin, että tästä tulkoon harjoituskappale ja teen uuden parannellun version sitten joskus. Seuraavaan taidan laittaa vähän lisää pituuttakin.

Kaavan piirsin yli 30 vuotta vanhasta Tuttan mekosta, jonka minä itse olen saanut 1-vuotis synttärilahjaksi. Koko tuossa mekossa on 90cm, vastaa ehkä tämän päivän 74/80 kokoa.

2 kommenttia:

minakaa kirjoitti...

Ihanan aurinkoinen mekko :)

Vezmu kirjoitti...

Tälle mekolle kävi vähän hassusti. Se joutui kuivausrumpuun ja kutistui sen verran pahimmoilleen, että ennestään lyhyt helma kävi vieläkin lyhyemmäksi. Tarjottiin mekkoa Pirpanan sekkutytölle, joka iällisesti seuraa puoli vuotta perässä Pirpanaa. Toivottavasti mekolle löytyy käyttöä.