Tänä vuonna itse tehdyille joululahjoille ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa, yhtä pussukkaa lukuunottamatta. Kotiin oli kuitenkin pakko saada hieman kotoisampi ilme verhoilla ja tuoda joulun tunnelmaa jouluisilla liinoilla.
Paneeliverhoihin on ollut kankaat ostettuina jo monta kuukautta, mutta en ehtinyt niitä nytkään leikkaamaan ja ompelemaan. Tupamme verhot toteutettiin ilman ompelua, valmiit paneelit lyhennettiin silittämällä semmoisen liimanauhan avulla. Ehdin jo kirota monet kerrat, kuinka ompelemalla oisin tehnyt lyhennyksen jo moneen kertaan. Sen verran heikot tehot oli mummon vanhassa silitysraudassa. Joulupukki tais tuskailuni kuulla, kun lahjasäkistä löytyi uusi silitysrauta. Paneeleita tuli tupaan kolmenlaisia, kokonaan mustia ja valkoisia, sekä noita parhaiten erottuvia kuviollisia. Valkoiset ovat aina noiden mustien tai kuviollisten kavereina, mutta eivät kyllä kuvassa erotu ollenkaan vaaleasta seinästä ja ikkunanpuitteista.
Pöydän liinat taas. Ne ovat valmiita kaitaliinoja, joista jokaisen leikkasin kolmeen osaan ja ompelin tableteiksi. Varsinainen pikatikki siis tämäkin.
P.S. Valkoinen liina on pellavajäljiteltyä tekstiilivahakangasta. Neliskanttisen pöydän kirous jatkuu ja jouduin ostamaan kerniä yhteensä neljä metriä (2x2m). Ja nyt on sitten leveyttä niin, että liinat on ainakin metrin verran päällekkäin. Jos ois ollut aikaa, oisin ehkä tehnyt keskelle sauman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti