Olipa kerran olohuoneeseen unohtuneet sukkapuikot ja kerä valkoista Novitan Woolia. Perinteisen sukan neulominen (oikeasti sanon kutominen, mutta yritetään nyt puhua oikeilla termeillä) tuntui jo niin tylsälle, joten päätin kokeilla palmikkosukkaa. Muuten hyvä idea, muttei mitään muistikuvaa miten palmikoita oikeaoppisesti tehdään. Päätin kuitenkin jotenkin yrittää silmukoiden järjestystä muuttaa. Ja onnistuihan se. Kun ensimmäisen sukan varsi oli kudottu, tarkistin netistä oikeaoppisen palmikon teon ja totesin, että oishan siitä voinut nätimpi tulla, jos kolmen silmukan palmikossa ois kaksi silmukkaa kiertänyt takakautta, eikä edestä kuten minä tein. En tykkää purkamisesta, joten jatkoin molemmat sukat samalla tyylillä. Ihan kivan näköinen sukka siitä tuli, joskin kärkikavennus on vähän omituisen näköinen.
Ja koska minä olen mestari tekemään epäsopivia vaatekappaleita, sovitus kuvausta varten osoitti, että monista mittauksista huolimatta näistä tuli hieman liian naftit. Varmaan kolmesta viiteen riviä lisää mittaa olisi riittänyt. Mitähän näille keksisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti